Mitä 90-luvun lama opetti suomalaisille?

Suomi on tunnetusti toimiva ja taloudellisesti melko hyvin pärjäävä ja pärjännyt maa, mutta 1990-luvulla kävi maan taloudessa kuitenkin pahanlaatuinen ja ikimuistoinen notkahdus. 1980-luvulla Suomen talous eli hurjassa nousukaudessa koko vuosikymmenen ajan, eikä tulevaa pahaa vielä osattu juuri enteillä.

Huonossa mielessä legendaarisena 90-luvun lamana tunnettu taloudellinen ikävä piikki muistetaan vahvana edelleen, erityisesti sen silloin eläneet suomalaiset. Mitä moni uudempi sukupolvi ei välttämättä tiedä, oli Suomessa iso lama myös 1930-luvulla, mutta 90-luvun lama oli laadultaan vielä pahempi. Lama sijoittui vuosikymmenen alulle vuosiin 1990-1993 ja sillä oli kauaskantoiset vaikutukset Suomen talouteen. Kyseisinä vuosina erityisesti Suomen työllisyys kärsi isosti ja se vaikutti myös maan politiikkaan, kulttuuriin, yleiseen ilmapiiriin ja ihmisten mielenterveyteen.

Konkurssiaalto iski ja upotti

Näkyvimpiä muutoksia katukuvassa olivat luonnollisesti kulutuksen vähentyminen ja tyhjät kaupat niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla sekä investointien raju laskeminen. Monet yrityksen joutuivat lopettamaan toimintansa ja hakeutumaan konkurssiin, mikä pahensi työttömyystilannetta entisestään aiheuttamalla suoranaisen suurtyöttömyyden aallon. Konkurssit ja rahattomuus johtivat myös suomalaisten surkeaan oloon ja ikäviin itsemurhalukujen nousuihin. Valoa tunnelin päässä oli vaikea nähdä, ja masentuneisuus otti valitettavan monessa vallan ja ihmisten omantunnon arvo ja ylpeys kärsivät.

Laman aikana Suomen BKT laski jopa 13 % ja sen lisäksi työttömien määrä lähes kuusinkertaistui 3,5 %:sta lähes 19 %:iin, mikä oli tuolloin pöyristyttävä luku. Työttömien määrä oli yli 340 000 ja vuonna 1991 oli Suomi myös maailman kallein maa. Ihmiset elivät säästöliekillä, eikä rahaa ollut pieniin vapaa-ajan huveihinkaan, kuten lasillisella tai elokuvissa käymiseen.

Tavallisten suomalaisten tukia leikattiin ja muutokset tuntuivat eritoten opiskelijoiden tuissa ja lapsiperheiden saamissa lapsilisissä, kotihoidontuissa sekä vanhempainrahoissa. Tukien leikkaamisella oli lyhytkantoiset hyödyt ja ne tulivat Suomelle myöhemmin kalliiksi kantapään kautta. Esimerkkinä leikkausten haitoista ovat vuonna 1987 vuonna syntyneet eli 1990-luvulla eläneet nuoret, jotka ovat nykypäivänä tutkimusten mukaan pärjänneet jokseenkin kehnosti.

Kitkettäessä rahoja ja tukia opiskelijoilta, jäi monella koulu kesken tai työura lyhyeksi. Moni eksyi kaidalta polulta ja osa päätyi rötöstelemään tai vankilareissulle jossain elämänsä vaiheessa. Osa joutui myös psykiatriseen erikoissairaanhoitoon tai syömään psyykelääkkeitä. Laman aikana nuorisotyöstä leikattiin ja lapsilla ja nuorilla ei ollut rahaa harrastuksiin, eikä turvallista ja nautinnollista vapaa-aikaa voitu juuri viettää. Vain muutamassa vuodessa suljettiin noin 10 000 kerhoa ja päiväkodeissa lapsimäärä hoitajaa kohden kasvoi, eikä yksilöllistä hoitoa ja lasten kasvulle tärkeää huomiota voitu tarjota.

Neuvostoliiton sijaiskärsijä

Lamaan johtaneita syitä on puitu jälkikäteen pitkään ja niistä on luonnollisesti yritetty ottaa opiksi. Lamaan johtaneina tärkeimpinä syinä pidetään Suomen vanhaan valuuttaan markkaan liittynyttä kireää rahapolitiikkaa ja edellisen vuosikymmenen talouspolitiikkaa, joka johti myös korkojen nousuun. Silloisen Saksan yhdistyessä korkotasot nousivat Euroopassa, erityisesti velkaantuneissa maissa. Markkaan liittyi muitakin ongelmia, esimerkiksi vahvan matkan johtaminen teollisuuden hintakilpailukyvyn heikkenemiseen. Markka ja valuutta eivät kuitenkaan olleet ainoita syypäitä, vaan Itänaapurina vaikuttanut silloinen Neuvostoliitto muodosti noin viidesosan Suomen ulkomaan kaupasta, ja tämän romahtaessa tunsi myös Suomi sen nahoissaan.

Lamavuosien jälkeen Paavo Lipposen johtama hallitus piti tiukkaa kuria maan talouspolitiikassa, jotka olivat rajoittaneet valtion menoja. Pikkuhiljaa lähti Suomen talous taas nousuun ja saatiin talousasiat kuntoon, josta kiitos kuuluu osittain kännykkäjätti Nokialle, joka auttoi vetämään maan muutakin taloutta eteenpäin. Yksi näkyvimpiä muutoksia parempaan 90-luvun laman jälkeen on ollut euron käyttöön ottaminen tilivaluuttana vuonna 1999 ja käteisvaluuttana vuonna 2001 sekä EU:hun liittyminen vuonna 1995. Enemmistön äänestäessä Euroopan Unioniin liittymistä näin tapahtui, mutta nykypäivänä parinkymmenen vuoden takaisesta päätöksestä kiistellään yhä. Euroopan Unioniin kuulumisessa on myös tiettyjä haittapuolia, mutta laman jälkeen euron käyttöön ottaminen vaikutti viisaalta idealta, sillä täten Euroopan maiden rahapolitiikka yhdistyisi ja kaupan käynti ja matkustaminen yksinkertaistuisi.

Pitkän tähtäimen ajattelumalli keskittyy tasa-arvoisuuteen

Tänä päivänä Suomen taloustilanne on yksi euroalueen heikoimpia, taakse jää vain Italia. Tästä huolimatta suomalaisten luotto talouteen on korkeammalla kuin viimeiseen kuuteen vuoteen. Nykypäivänä potentiaalisina tulevaisuuden uhkina talouden kasvamiselle Suomessa ja muuallakin maailmassa pidetään väestön rivakkaa ikääntymistä, ilmastonmuutosta ja luonnonvarojen riittävyyttä.

Voidakseen välttää menneisyyden virheitä, on hyvä ajatella pitkällä tähtäimellä, eikä hakea apua hetken laastarina toimivasta vaihtoehdosta. Tukien leikkaaminen on yksi isoimmista osa-alueista, jossa ei tosin olla onnistuttu halutulla tavalla. Opiskelijoiden tukia on rajoitettu tai pienennetty, mikä on herättänyt polemiikkia ja kuumia tunteita. Asumistukea, asevelvollisuuden suorittajien tukia, työttömien peruspäivärahaa, lapsilisiä, opintotukia sekä eläkeläisten tukia on leikattu. Myös keskimääräiselle henkilöautoilijalle kertyy lisää kuluja per vuosi sekä vammaisten ja pitkäaikaisesti sairaiden lompakoissa vuonna 2016 tehdyt muutokset voi tuntea miltei konkreettisesti. Suurimmat muutokset ovat olleet opiskelijoiden tuissa, mikä saattaa olla suuri virheliike menneisyyttä ja tietysti tulevaisuutta ajatellen.

Täytyy toivoa, että nykyinen hallitus muistaisi menneisyyden virheet, eikä suomalaisten tarvitsisi enää elää uudelleen stressaavia ja surkeita aikoja, vaan kaikki voisivat elää tasapainossa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa heikompia ja pienituloisia ei jätettäisi jalkoihin.