Hyvinvointivaltio vuonna 2017

Hyvinvointi voidaan määritellä terveydeksi ja taloudelliseksi turvallisuudeksi. Se on kuitenkin subjektiivinen käsite; köyhissä oloissa slummeissa kasvanut henkilö arvostaa hyvinvoinniksi erilaisia asioita kuin yltäkylläisyydessä elänyt eurooppalainen. Toiselle hyvinvointiin tarvitaan enemmin vaurautta, kun taas toiselle se tarkoittaa terveydellisiä seikkoja. Yleisesti ottaen hyvinvointi on perusturvallisuutta. Se on tila, jossa kukin kokee mahdolliseksi elää ilman ylivoimaisia rasitteita.

Suomea on aina kutsuttu hyvinvointivaltioksi, ja suomalaiset ovat niin tottuneet hyvin toimivaan yhteiskuntajärjestelmään, että muutokset siinä notkauttavat uskoa tulevaisuuteen. Mihin suomalainen hyvinvointijärjestelmä sitten on perustunut ja millä se on rakennettu?

Hyvinvointivaltio Suomi ennen

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Suomessa oli paljon köyhyyttä. Sotien jälkeen sosiaaliturvauudistukset otettiin ilolla vastaan, sillä niiden katsottiin lujittavan sodan jaloista nousevaa yhteiskuntaa. Raskaat sotavuodet olivat jättäneet jälkensä suomalaisiin, joten yhteisvastuuta korostava uusi järjestelmä tuki kansakunnan yhtenäisyyttä. Lapsiperheille suunnatut neuvolat, äitiystuet ja lapsilisät olivat merkittävässä osassa kun yhteiskuntaa rakennettiin uudestaan. Tulonsiirtoja ei epäilty, vaan niiden koettiin lisäävän turvallisuuden tunnetta, jolle oli tilausta sodan jälkeisinä vuosina. Niiden avulla elintasoeroja saatiin vähennettyä, oli syntynyt sosiaaliturvajärjestelmä, jolle Suomi on aina vahvasti nojannut.

1970-luvulla palvelusektori ja teollisuus olivat ajaneet ohi maatalouden. Vaurastuneesta Suomesta alettiin puhua hyvinvointiyhteiskuntana, mallimaana, joka oli noussut sotavelkoja maksavasta köyhästä maasta nopeasti tasa-arvoa korostavaksi menestyjäksi. Samalla vuosikymmenellä käyntiin polkaistu peruskoulutusjärjestelmä kerää edelleen kiitosta maailmalla. Seuraavalla vuosikymmenellä yhteiskunta saavutti taloudellisen lakipisteensä, jonka jälkeen 1990-luvun lama koetteli myös uskoa hyvinvointiin ja järjestelmään.

Järjestelmä vuonna 2017

Vuosisata 2000 on ollut suurien muutosten aikaa, digitalisaatio, sosiaalinen media, pakolaisvirrat ja globalisaatio ovat asettaneet pienen Suomen uudenlaisten haasteiden eteen. Sodanjälkeinen suuri ikäluokka on siirtynyt tai siirtymässä juuri eläkkeelle. Samanaikaisesti koko maailmaa koetteleva taloudellinen kriisi tuntuu myös Suomessa, pätkätöistä ja työelämän jatkuvasti nousevista vaatimuksista on tullut arkipäivää. Hyvinvointipotti paukkuu ja pienenee eikä siitä riitä enää tukia jokaiselle mutta kuka on valmis luopumaan saavutetuista eduista?

1990-luvun lama oli kova opetus monelle joten hyvinvointiin ei enää luoteta sokeasti. Leikkaukset tukijärjestelmästä ja koulutuksesta on otettu tympeästi vastaan, sillä samalla ne ovat isku suomalaiseen itsetuntoon – juuri näille asioillehan Suomi aikoinaan rakennettiin. Nyt perustukset huojuvat ja pohja tuntuu murtuvan monelta. Turvallinen Suomi ei enää tunnukaan yhtä turvalliselta kuin vielä muutama vuosikymmen aiemmin.

Alamäki, ylämäki – kuka tietää

Jos Suomen nykyistä järjestelmää vertaa kokonaisuutena moneen muuhun valtioon, on se edelleen hyvällä tolalla. Terveydenhuoltojärjestelmä saavuttaa kansalaiset, henkilökunta on korkeasti koulutettua ja saatavilla on nykyaikaista hoitoa. Neuvolajärjestelmä ja erilaiset tukitoiminnat tavoittavat kaikki kansalaiset.

Työttömyysturva kuuluu kaikille ja ongelmiin pyritään puuttumaan ehkäisevän toiminnan avulla. Harvassa valtiossa on edes kuultu vammaisille tai syrjäytyneille järjestetyistä kursseista ja tukitoiminnasta. Moni asia on siis edelleen paremmin kuin hyvin. Alussa hyvinvoinnin muutokset olivat todellisia, lasten kehitystä alettiin tukea ja vauvan kanssa kotona olevat äidit saivat siitä rahallista tukea. Monet asiat ovat nykyihmisille itsestäänselvyyksiä, sillä nehän ovat aina olleet olemassa. Neuvolantäti on ärsyttävä ja kotihoidontuki mitättömän turha, mutta uudistusten saapuessa aikoinaan ne otettiin tyytyväisinä vastaan.

Toisaalta leikkaukset tuntuvat konkreettisesti ja on luonnollista, etteivät veronmaksajat niele nipistyksiä vanhainkodin, lastentarhojen ja sairaaloiden henkilökunnasta ilman vastarintaa. Leikkausten oikea osoite onkin vaikea löytää, ja jokaisella on siihen oma mielipiteensä. Hyvinvointivaltio Suomi on nyt kynnyksellä, josta tuskin on paluuta menneisyyteen. Tulevaisuudessa yhä enemmin työllistävä vanhustenhoito saa avukseen taatusti digiajan, joka tuo niin pienet kuin suuretkin keksinnöt tukemaan parempaa ja täsmällisempää hoitoa. Suuret teknologiset uudistukset tulevat tukemaan hyvinvointijärjestelmää, jonka jatkumoon tarvitaan nyt uudenlaisia aseita.

Takaisin luontoon

Jos ajatellaan, että hyvinvointivaltion alkusoinnut ajoittuvat Suomen kohdalla 60-luvun tienoille, on käsite hyvinvointi muuttanut melkoisesti muotoaan ja toisaalta myös palannut alkujuurilleen. Taloudellisen oravanpyörän pyöriessä kiihtyvällä tahdilla, haluaa osa hypätä siitä pois. Taloudellisen kehityksen katto on nähty eikä sen eteen olla enää valmiita uhraamaan kaikkea. Pehmeät arvot, terveys ja hiljentyminen ovat nousseet osaksi tavoiteltua hyvinvointia. Moni valitsee mieluummin vähemmin vaurautta ja enemmin aikaa. Liikunta, ruokavaliot ja meditatiiviset harrastukset ovat kovassa nousussa. Niiden avulla pyritään kohti mielenrauhaa, joka tuntuu toisinaan kaukaiselta jatkuvasti muuttuvassa maailmassa.

Hyvinvointijärjestelmä sellaisenaan kuin se opittiin tuntemaan on varmasti osittain tullut tiensä päähän. Suurimpana haasteena onkin taas kerran yhdistää kansanvoimat, ovatko suomalaiset valmiita puhaltamaan yhteen hiileen, kuten sotien jälkeen? Omien etujen ja mielipiteiden taakse on helppo hakeutua lyömään nyrkkiä pöytään mutta todellinen kehitys kohti parempaa lähtee yhteistyöstä. Millaisena satavuotias Suomi jatkaa matkaansa kohti seuraavaa satasta? Yhteisöllisenä, uudistuneena ja sisukkaana vai eripuraisena ja leireihin jakautuneena?